Ei jumankekka. Näinkö tässä käy minullekin???
Erehdyin nimittäin selaamaan blogilistalta blogeja hakusannalla teekkari. Aivan liian monta kuvausta meni jotakuinkin näin "....ihanaa elämää, biletystä, kavereita, mutta nykyään vauvajuttuja".
Voi risut ja männynkävyt älkää antako minun koskaan kasvaa aikuiseksi!!! Tai no ainakaan vielä...
maanantai 14. heinäkuuta 2008
Nopea ja terveellinen tomaattikastike feat soijapullat
Ajattelin tässä illan päälle vielä kertoa helpon, nopean ja terveellisen ruuan. Meilläpäin sitä kai sanottais turautusruuaksi, paitsi että terveellisyys ei kyllä kuvasta tuota sanaa.
Tarvitaan:
Soijapullia (lihapullia) Ite olen niin laiska, että ostan kaupasta valmiina.
Löytyvät pakastehyllystä.
Yrteillä maustettua tomaattimurskaa (~2dl)
valkosipulia
oreganoa
kasvislientä
(tomaatti)
perunoita tai pastaa tai riisiä lisukkeeksi
Kastikkeessa menee ~10min joten lisukkeet voi laittaa tulemaan sen mukaan.
Laita paistinpannulle tai kattilaan tai kasariin tai johonkin niitten kaltaiseen olentoon oliiviöljyä hieman. Sitten vain tomaattimurska, pari kynttä valkosipulia, puolikas kasvisliemi ja oreganoa maun mukaan. Itse heitän vielä sekaan pilkotun tomaatin. Sitten se voi siinä vähän aikaa kiehahtaa miedolla lämmöllä ja valmista on. Pullat voi tietty viskata kastikkeeseen sulamaan tai sitten sulattaa vaikkapa mikrossa.
Sekaan voi vaikka laittaa vaikkapa sipulia ja kaikennäköisiä yrttejä. Itse teen aina joskus tonnikalaversion. Eli samaan aikaan kaikkien muitten aineksien kanssa laitetaan mukaan purkillinen tonnikalaa.
Mun ruuanlaitto on muutenkin aika epätarkkaa hommaa joten suosittelen improvisoimaan, jos maku ei miellytä ;)

Avautumista ja onnistumista
Paastosinpas eilen mässäilyviikon päätteeksi. En ole koskaan moista tehnyt joten ajattelin kokeilla näin aluksi päivällä. Join litran jotain vitaminoitua sokeroimatonta mehua, puoli litraa kasvislientä, litran vettä ja söin kaksi mandariiniä.
Nälkä ei kyllä tullut ja jaksoin hyvinkin urheilla kevyesti (uin ja pyöräilin vähän), mutta koko yön näin levottomia unia ruuasta. Ja aamulla heti kun sai silmät auki oli saatava seesam näkkäriä. Ei siksi, että olisi ollut nälkä, mutta teki vain aivan tajuttomasti mieli ja voi pojat se oli hyvää. Noh siinä olinkin sitten aivan kauheessa ähkyssä pari tuntia yhdestä ja vain yhdestä näkkäristä.
Pömppö on ehkä edistynyt hieman. Vyötärö on kutistunut reilulla sentillä. Ei paljoakaan, mutta eipäs se nyt niin iso edes ole. Oikeastaan olen jo aika tyytyväinen itseeni. Urheilu tekee ihmeitä. Heti lenkin jälkeen on aivan varma, että on paljon kiinteämpi ja laihempi ja kauniinpi ja hehkeämpi ja ja ... mutta sehän on ihan tervettä.
Ja luinpas tuossa ilta-sanomien sivuilta jotain matalapalkkaisita ammateista ja ajattelin hieman avautua.
Minä elän opintotuella, joka on ~450/kk. Kesät raadan perse verillä töitä, jotta voisi elää seuraavankin talven. (Kuukauden palkkana juurikin tuo alin keskiansio.) Sitten opiskellaan niin, että päässä sumenee. Raha on tiukalla ja töitä tarviis tehä, mutta opintoaikojen rajoitukset takoo kallossa. Tkk:lla opintovauhdissa pysyminen tutkintouudistuksen myötä vaatii tutkimuksen mukaan 50-60 tuntisia työviikkoja. Voimia riittää suunnilleen puoli väliin kevättä ennenkuin alkaa nähdä pieniä vihreitä miehiä. Ennen viimeistä tenttikautta on sitten alettava taas töihin, vaikka kuinka on vanonnut itelleen, että nyt pidän lomaa ja käyn kotona Lapissa muutoinkin kuin jouluna. Eipä ole paljon mahdollisuutta, jos sinulle tarjotaan unelmien työpaikkaa ehdolla, että olet mahdollisimman pitkään kokoaikaisena.
Noo tulee niitä ilouutisiakin. Tulorajat sentään nousi.
Opintotuen korotus oli yhtä tyhjän kanssa. Luukusta kolahti samantien lappu, että vuokra nousee. Maksan 13 neliön huoneesta melkein 300e vuokraa...Ja kouluruuan hintakin nousee juuri korotuksen verran.
Kaiken sähellyksen keskellä huomaan ehtiväni käydä kotona vain suunnilleenkin nukkumassa.
No se hyvä puoli tässä on, että olen onnistunut kyllä takomaan itselleni aivan ruhtinaallisen cv:n ottaen huomioon, että olen 20 ja aloitan alan opinnot vasta syksyllä.
Odotankin sitä päivää jolloin voin ruveta laskemaan päiviä lomaani ja lopettamaan tämän ainaisen suorittamisen. Voi olla, että se koittaa jo ensi kesänä, jos vain firman rahatilanne sallii pitää minut osa-aikaisena ja mulle kertyy ihan ihka oikeata kesälomaa.
Valitukseni aihe oli oikeastaan, että teen töitä 24/7 suunnileen vuoden jokaisena päivänä ja elän köyhyysrajantuntumassa vuosia, jotta pärjäisin elämässäni myöhemmin. Ja voin sanoa, että jumalauta olen ison liksani ansainnut.
Pointtina siis oli se, että eivät isopalkkaiset rahaansa ihan turhasta saa. Se vaatii paljon opiskelua ja uhrautumista yksityiselämänsä kustannuksella. Toisaalta tarvitaanhan matalapalkkaisia amattejakin.
Minä uskon kuitenkin vakaasti, että eteenpäin pääsee kun tarpeeksi yrittää, eikä kenenkään ole syytä jäädä tuleen makaamaan.
Lopuksi vielä linkki tutkimukseen.

Tunnisteet:
elämä on laiffii,
Operaatio pömppö
keskiviikko 9. heinäkuuta 2008
Pömppö on nyt pienellä tauolla lauantaihin asti. Polvet rupeavat ikävästi kipeytymään. Nii-in tuli aloitettua liian rankasti, mutta minkäs teet että kunto kestäisi, mutta polvet ei. Olen sentään pelannut pesistä ja tehnyt pari laiskaa vatsaa, joskin tänään en sitten niin millään voinu vastustaa mäkin suklaakakku sundaeta.
Tällä viikolla töissä olen pariinkin otteeseen toivonut vain maan nielevän minut. Olen jo jonkusen viikon ihmetellyt, että miksi läppärin näppis kirjoittelee jotain ihan omiaan, jos sitä ei käynnistä telakassa. Kattelin kaikki maailman asetukset läpi enkä keksinyt missä mättää. Noo menin sitä sitten ihmettelemään meidän atk-tukeen. Ja voi jumalauta toivoin, että maa olisi niellyt minut kun selvisi, että mulla on vain NumLk päällä. Oli hieman akka ratissa olo. Mitenhän toiki sana nyt sitten pitäisi kirjoittaa.
Ja sitten vielä lopuksi mainittakoon, että Volbeat on aivan jumalainen poppoo ja vihaan ihmisiä, jotka ovat immuuneja krapulalle, karkinhimolle ja jotka on hyviä urheilussa.
Eipä muuta. Ookke moi!

Operaatio pömppö,
työ
lauantai 5. heinäkuuta 2008
Opertaatio pömppö
Tarkoitus on siis päästä eroon keskivartalossa olevasta rasvakeräytymästä. En sanoisi, että olen lihava, mutta liiallinen siiderin juonti on kyllä tehnyt tehtävänsä. Painoa on tullut lisää melkein 10kg kirjoitusten jälkeiseen kesään verrattuna. Urheilukin on vain jäänyt ja olen aivan rapakunnossa.
Innostuinkin kovasti juoksemisesta ja kävin ostamassa oikein kunnon tossut, joissa on ties mitä pehmusteita ja tukia.
Olen nyt juossut noin pari viikkoa. Aluksi jaksoin juosta ehkä 10min. Luulen, että vauhtini oli liian kova. Nyt olen kiinnittänyt huomiota tekniikkaan. En enää töksyttele eteenpäin vain yritän juosta rullaavilla askeleilla ja pidän huolen siitä, että pystyn puhumaan juostessani.
Nykyinen "pitkä" lenkkini on 8,5km. Siihen menee ehkä jotain tunti kun pidän puolivälissä pienen venyttelysession. Ainut mikä hiertää tuon lenkin taittamisessa on se, että joskus nilkkani tai polveni kipeytyvät vaikka jalat jaksaisivat viedä maailman ääriin. Ensi lauantaina olisi tarkoitus juosta lenkki sitten kokonaan putkeen ja siirtyä pidempään lenkkiin viikon päästä. Ajattelin myös, että intervalliharjoitteluun totuttautuminen voisi olla myös hyvästä.
Ajattelin ottaa kuvioihin mukaan vielä uinnin ja pyöräilyn, koska niveleni tarvtisevat vielä vähän armoa.
Ja tietty, koska olisi tarkoitus löytää vielä vyötärö jostain keskivartalon seuduilta niin olen tehnyt fitness muropaketin mukana tullutta vatsalihasohjelmaa.

tiistai 1. heinäkuuta 2008
About me
Ennenkuin rupean varsinaisesti kirjoittelemaan niin voisin kertoa jotain itestäni.
- Mä oon parikymppinen tytön hupakko. Tai no olin ennenkuin teekkarius ja tietotekniikka tekivät minusta jonkinlaisen äijähybridin.
- Koodaan töissä ja koodaan koulussa. Aloitan syksyllä tietotekniikan opinnot.
- Olen wannabe kasvissyöjä, enkä siis yleensä syö lihaa, mutta jauhomakkara on joskus aivan vastustamatonta. Ja onhan se kiistämätön fakta, että HK:n sininen on suomalainen peruskasvis siinä missä perunakin.
- Tykkään kehitellä uusia ruokareseptejä. Joskus enemmän joskus vähemmän pieleen menneitä.
- Ihmissuhteissa olen yleensä aivan onneton tunari, jos kyseessä on vähänkään enemmän jotain romanttista.
- Minulla on silloin tällöin maanisia kutomiskausia, jotka loppuvat jännetupentulehdukseen.
- Olen onnistunut kasvattamaan vappupallon keskivartalon alueelle parissa vuodessa ja olen päättänyt päästä siitä eroon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)